Mįlsniš og mįlnotkun

 

1. Mismunandi mįlsniš

2. Mįlsniš og framsetning

3. Żmis mįlfarsatriši

 

GLĘRUR

 

1. Mismunandi mįlsniš

Žvķ er oft haldiš fram aš ķslenskan sé ein og hafi alltaf veriš; žaš sé t.d. rangt aš tala um fornķslensku og nśtķmaķslensku sem tvö afbrigši mįlsins, hvaš žį tvö mįl. Samfellan ķ mįlinu sé slķk aš öll svona skipting sé villandi. Žó er hęgt aš halda žvķ fram meš góšum rökum aš til sé margs konar ķslenska; yfirbragš mįlsins getur veriš meš żmsu móti. Oršaval getur veriš ólķkt, og menn leggja stundum mismunandi merkingu ķ einstök orš. Żmis atriši ķ setningagerš geta veriš mismunandi, ekki sķst oršaröš. Sum orš geta beygst į fleiri en einn hįtt, og sum orš hafa fleiri en eina mynd. Žį getur framburšur og framsögn veriš meš żmsu móti; og svo mętti lengi telja.

Hér mį nefna fįein dęmi til skżringar. Sögnin dingla merkti įšur fyrr ‘sveiflast’, en merkir nś ķ mįli margra ‘hringja bjöllu’. Atviksorš geta stašiš į mismunandi stöšum ķ setningu; žaš er bęši hęgt aš segja ég veit aušvitaš ekki hvort hann kemur og ég aušvitaš veit ekki hvort hann kemur. Notkun svokallašra gagnverkandi fornafna er talsvert į reiki; margir segja žeir litu hvor į annan en einnig er algengt aš segja žeir litu į hvorn annan. Framburšur żmissa orša getur lķka veriš į fleiri en einn veg; orš eins og klósettiš er bęši hęgt aš bera fram „eins og žaš er skrifaš“, ž.e. [kHlouł sEhd8ID] og einnig stytta žaš um eitt atkvęši og segja [kHlousd8ID] (klóstiš). Svona er hęgt aš halda įfram aš tķna til tilbrigši af żmsu tagi.

Slķk tilbrigši eru oft kölluš mismunandi mįllżskur. Žaš er žó einkum gert ef žau tengjast įkvešnum landshlutum, og žį er talaš um noršlensku, vestfirsku o.s.frv.; eša įkvešnum žjóšfélagshópum, og žį er talaš um yfirstéttarmįl, unglingamįl o.s.frv. En żmis tilbrigši eru žó af öšrum toga; tengjast hvorki landshlutum né žjóšfélagshópum, heldur ytri ašstęšum mįlsins hverju sinni, svo og žeim mišli sem notašur er. Žį er fremur talaš um mįlsniš. Meš mįlsniši er įtt viš heildaryfirbragš mįlsins, sem mótast af ašstęšum hverju sinni. Žótt viš hugsum sjaldnast śt ķ žaš lögum viš oftast mįl okkar aš ašstęšum; mišum žaš viš aldur višmęlenda, menntun žeirra, fjölda, hvort um er aš ręša einkasamtal, fyrirlestur į rįšstefnu eša frétt ķ sjónvarpi; o.s.frv. Venjulega gerum viš žetta įreynslulaust, og hvorki tökum eftir žvķ sjįlf né žeir sem hlusta į okkur. Aftur į móti hrökkvum viš ķ kśt ef žetta bregst; ef rangt mįlsniš er notaš.

Hvaš er žaš sem mótar eša įkvaršar mįlsniš? Ķ fyrsta lagi er žaš mišillinn; hvort mįlinu er mišlaš ķ ritušu formi eša tölušu. Žaš er verulegur munur į dęmigeršu mįlsniši ritmįls og dęmigeršu mįlsniši talmįls. Žarna mį einnig nefna žrišju tegundina, mįl ķ talmišlum (śtvarpi og sjónvarpi); viš komum nįnar aš žvķ sķšar. Ķ öšru lagi skiptir mįli hver vettvangurinn er. Mįlsnišiš er ólķkt eftir žvķ hvort viš erum aš tala viš kunningja okkar undir fjögur augu, flytja fyrirlestur į rįšstefnu frammi fyrir tugum įheyrenda, eša skrifa grein ķ dagblaš. Ķ žrišja lagi hefur męlandinn aš sjįlfsögšu mótandi įhrif į mįlsnišiš. Konur tala aš einhverju leyti öšruvķsi en karlar; menntun męlandans hefur įhrif į mįlfar hans; og staša hans ķ žjóšfélaginu lķka. En žaš er ekki bara hjį męlandanum sem žessir žęttir skipta mįli; višmęlandinn mótar lķka mįlfar męlandans. Viš tölum öšruvķsi viš afa og ömmu en viš jafnaldra okkar, og viš tölum öšruvķsi viš kennarann en skólasystkini okkar.

Mįlsniš er ekki żkja gamalt hugtak og ekki mjög žekkt. Hins vegar kannast flestir viš aš talaš sé um mismunandi stķl ķ svipašri merkingu. Og vissulega eru žetta skyld hugtök og mörkin milli žeirra ekki alltaf skżr. Žó mį segja aš mįlsniš mótist af ašstęšum, tilgangi, mišli o.ž.h., og snśi aš dęmigeršum bśningi mįlsins ķ einhverju tilteknu samhengi. Stķll tengist aftur į móti fremur einstaklingum, tilteknum bókmenntategundum o.s.frv. Žannig er talaš um stķl Halldórs Laxness og stķl Žórbergs Žóršarsonar, Ķslendingasagnastķl, Biblķustķl o.s.frv.

Mįlsniš getur veriš misjafnlega formlegt, og viš getum litiš į nokkur atriši sem greina eša geta greint milli formlegs og óformlegs mįlsnišs. Ķ fyrsta lagi er oršaval hnitmišašra ķ formlegu mįlsniši; žar eru oft notuš orš sem eru bundin viš ritmįl, ķslensk nżyrši eru notuš ķ staš erlendra tökuorša og slettna, o.s.frv. Ķ talmįlinu er oršaval kęruleysislegra, notuš żmis orš sem sjaldan eru sett į prent, og tökuorš og slettur mun algengari en ķ ritmįli.

Ķ öšru lagi er oft munur į setningagerš, ekki sķst oršaröš. Ķ formlegu mįlsniši er óbein oršaröš algeng, žannig aš setningar byrji į sögninni; Leggur hann nś af staš. Einnig er algengt aš lżsingarhęttir (og lżsingarorš) komi į undan ašalsögn ķ įkvešnum setningageršum; Tališ er aš …; Ljóst žykir nś aš …. Ķ óformlegu mįlsniši eru žessi tilbrigši sjaldgęf; žar er frumlagiš venjulega į undan sögn, og lżsingarhęttir fyrir aftan ašalsögn.

Ķ žrišja lagi er framsögn oft ólķk. Ķ formlegu mįlsniši mį bśast viš fremur hęgu og settlegu tali, žar sem fremur lķtiš er um brottföll og samlaganir ķ framburši. Óformlegt tal er hins vegar oft fremur hratt og kęruleysislegt, meš talsveršum brottföllum og samlögunum.

Mįlsniš getur lķka veriš misjafnlega vandaš. Munur vandašs og óvandašs mįlsnišs fellur aš nokkru leyti saman viš muninn į formlegu og óformlegu mįlsniši, en žó er naušsynlegt aš halda žessu ašgreindu. Óformlegt mįlsniš getur sem best veriš vandaš, og formlegt mįlsniš getur lķka stundum oršiš óvandaš.

Ķ vöndušu mįlsniši eru fremur notuš ķslensk orš og žjįl nżyrši. Ķ óvöndušu mįlsniši mį bśast viš żmiss konar slangri og slettum; en nżyrši geta lķka veriš rangt mynduš eša svo illa mynduš, t.d. löng og klśšursleg, aš žau séu óvönduš, žótt žau séu af ķslenskri rót.

Ķ vöndušu mįlsniši eru orš beygš „rétt“, ž.e. ķ samręmi viš „višurkennda“ mįlvenju. Žannig er sagt litu hvor į annan en ekki litu į hvorn annan, įratugar en ekki įratugs, vegna aukningar en ekki vegna aukningu o.s.frv.

Ķ vöndušu mįlsniši eru mįlsgreinar fremur stuttar og einfaldar, lķtiš um innskotssetningar og gętt vel aš innbyršis samręmi ķ mįlsgreinunum. Ķ óvöndušu mįlsniši eru mįlsgreinar oft langar og klśšurslegar, og uppfullar af hvers kyns ósamręmi.

Ķ vöndušu mįlsniši er „hefšbundin“ merking orša virt, en foršast aš nota orš ķ nżrri eša hępinni merkingu. Ķ óvöndušu mįlsniši er aftur į móti algengt aš orš séu notuš ómarkvisst og ķ rangri eša hępinni merkingu.

Žegar viš skrifum gefum viš okkur ķ flestum tilvikum betri tķma til aš forma hugsanir okkar en žegar viš tölum, og žess vegna er minna um setningabrot o.ž.u.l. žar. Yfirleitt tökum viš ekki eftir žessum mun, og höldum aš talmįl og ritmįl sé u.ž.b. hiš sama; en žar er mikill munur į. Viš sjįum hann best žegar reynt er aš gera ritmįl aš talmįli eša talaš orš er sett į blaš. Ķ venjulegu tali er žaš sjaldnast svo aš viš tölum hiklaust, mismęlum okkur aldrei, hęttum aldrei viš hįlfklįraša setningu o.s.frv. Žvert į móti; ef viš tölušum įn alls žessa vęri žaš ekki ešlilegt tal. Viš segjum nefnilega żmsar setningar sem ekki eru ķ samręmi viš mįlkunnįttu okkar. Viš vitum vel aš ķ ķslensku veršur aš vera įkvešiš samręmi milli frumlags og sagnar, aš ķ hverri setningu verša aš vera tilteknir lišir o.s.frv.; en eigi aš sķšur segjum viš oft setningar sem brjóta žessar reglur. Žaš er ekki vegna žess aš viš kunnum ekki mįliš, heldur vegna žess aš viš skipuleggjum ekki tal okkar langt fram ķ tķmann, og ytri ašstęšur spila sķfellt inn ķ.

Dęmi um hiš öfuga, ž.e. talmįl sem breytt er ķ ritmįl, sjįum viš stundum ķ dagblöšum, žegar prentaš er oršrétt žaš sem einhver og einhver hefur sagt t.d. ķ śtvarpi eša ķ sķma viš blašamann. Žetta er žó sjaldgęft, žvķ aš talaš mįl, meš öllu sķnu hiki, stami og mismęlum, veršur nefnilega hįlf hallęrislegt į prenti, žótt enginn taki eftir neinu óešlilegu žegar hlustaš er į žaš; og lętur jafnvel žann sem haft er eftir lķta śt sem hįlfgeršan aula.

Žaš er verulegur munur į talmįli og ritmįli; en ritmįl er lķka misjafnlega formlegt. Žaš er ešlilegt aš annaš mįlsniš sé į frétt ķ dagblaši en grein ķ fręšilegu tķmariti. Žetta lżtur aš żmsum žįttum; oršavali, oršaröš, nįlęgš höfundar o.fl. Fręšilegar ritsmķšar eru yfirleitt nokkuš ópersónulegar og formlegar, en höfundar sem skrifa ķ blöš og tķmarit almenns efnis gera sér oft nokkuš dęlt viš lesandann og tala til hans į persónulegum nótum. Žetta veršur aušvitaš alltaf spurning um smekk aš einhverju leyti.

Eins og įšur er vikiš aš er mįl ķ talmišlum, śtvarpi og sjónvarpi, nokkuš sér į bįti. Žaš er nefnilega oft samiš sem ritmįl, en flutt sem talaš mįl. Žess vegna er žaš eiginlega sérstakur flokkur, milli ritmįls og talmįls. Vitanlega er žetta misjafnt; žessi lżsing į t.d. viš fréttir, fréttaskżringar, erindi og kynningar ķ żmsum tónlistaržįttum, en ašrir žęttir eru oft meira og minna geršir įn handrits og žvķ įn einkenna ritmįls.

Hér mį einnig nefna aš meš tölvupósti, spjallrįsum og öšru slķku er oršiš til nżtt samskiptaform, sem er einhvers konar millistig milli talmįls og ritmįls. Žetta er ritmįl aš ytra formi, en žvķ svipar til talmįls vegna hins nįna sambands sem žarna er oft milli manna, menn „segja“ eitthvaš og fį strax svar, o.s.frv. Žess vegna dregur oršaval og framsetning oft mikinn dįm af talmįli. Žaš er mjög forvitnilegt aš kanna žetta, og fyrir nokkrum įrum var skrifuš BA-ritgerš um mįlfar į irkinu.

Ķ umręšu um mįlfar og mįlsniš ber svonefnt stofnanamįl oft į góma. Žetta er mįlsniš sem menn žykjast helst finna į żmsum gögnum frį opinberum stofnunum, s.s. skżrslum, įlitsgeršum o.ž.h. Ekki er aušvelt aš negla nįkvęmlega nišur hvaš viš er įtt, en žó viršist einkum fernt koma til įlita.

Ķ fyrsta lagi nafnoršastķll; aš nota nafnorš (oft leitt af sögn) og merkingarlitla sögn (t.d. vera) til aš segja žaš sem eins vęri hęgt aš segja meš einni sögn. Žannig er talaš um aš gera könnun ķ staš žess aš kanna, sagt aš fólksfjöldi aukist ķ staš žess aš fólki fjölgi, o.s.frv.

Ķ öšru lagi einkennist stofnanamįl af stiršum eignarfallssamböndum. Žannig er talaš um breytt fyrirkomulag innheimtu viršisaukaskatts ķ stašinn fyrir breytt fyrirkomulag į innheimtu viršisaukaskatts, aukning tekna starfsmanna fyrirtękisins ķ staš aukning į tekjum starfsmanna fyrirtękisins o.s.frv.

Ķ žrišja lagi eru langar og flóknar mįlsgreinar algengar ķ stofnanamįli. Dęmi: En til aš aušvelda stillingu og notkun talhólfs skal žess freistaš hér į eftir aš lżsa stillingarferlinu og žżša nokkur orš sem fram koma ķ enska textanum, sem byggšur er inn ķ kerfiš og gętu reynst torskilin.

Ķ fjórša lagi er oft talaš um stofnanamįl žegar setningagerš óķslenskuleg. Slķkt stafar oft annašhvort af žvķ aš um žżšingu er aš ręša, eša höfundur textans er ekki vanur aš orša hugsanir sķnar, nema hvorttveggja sé.

Žaš er oft deilt į sérfręšinga ķ żmsum greinum fyrir aš tala eša skrifa vont og illskiljanlegt mįl, og erlendum įhrifum oft kennt um. Hér žarf žó aš athuga aš žęr fręšigreinar sem til umręšu eru eiga sér sjaldnast langa sögu į Ķslandi; žar af leišandi skortir alla hefš ķ sambandi viš umtal um žęr, og žaš tekur talsveršan tķma aš skapa slķka hefš. Oft er žį um žaš aš velja aš nota erlend orš eša nżyrši, sem hljóta aš verša almenningi framandi ķ fyrstu. Dęmi eins og žessi gerš slembitölugjafa kallast lķnuleg samleifarašferš og Žar mį til višbótar jašarpersónuleikaröskun nefna gešklofageršarpersónuleikaröskun hljóta alltaf aš liggja vel viš höggi. Žau efni sem rętt er um eru lķka oft svo flókin aš borin von er aš žau skiljist įn einhverrar séržekkingar.

Stundum er žessu tvennu blandaš saman; ef fólk skilur ekki sérfręšingana skellir žaš skuldinni į mįlfar žeirra, žótt hin raunverulega įstęša sé kannski sś aš umręšuefniš er žess ešlis aš žaš krefst séržekkingar. Sérfręšingarnir eiga sér žannig oft mįlsbętur, žótt vissulega megi sitthvaš oft betur fara ķ framsetningu žeirra.

2. Mįlsniš og framsetning

Žaš er įkaflega erfitt aš gefa nįkvęmar leišbeiningar um mįlsniš; menn verša aš hafa tilfinningu fyrir žvķ hvaš į viš hverju sinni. Žótt menn telji sig ekki hafa slķka tilfinningu er óžarfi aš örvęnta, žvķ aš hana er hęgt aš tileinka sér meš lestri vandašra ritsmķša. Žaš veršur aldrei lögš of mikil įhersla į lestur, žvķ aš žannig sķast inn ķ mann tilfinning fyrir žvķ hvaš eigi viš. Hér mį žó til leišbeiningar drepa į fįein atriši.

Ķ upphafi er rétt aš brżna fyrir mönnum aš nota handbękur. Enginn er svo vel aš sér eša hefur svo örugga mįltilfinningu aš hann geti ekki haft gagn af handbókum og oršabókum. Ķslenskir stśdentar gera oft alltof lķtiš af žvķ aš fletta upp ķ slķkum ritum. Hér mį vķsa į yfirlit um nokkur helstu rit af žessu tagi.

Gęta žarf vel aš lengd mįlsgreina. Langar mįlsgreinar verša oft flóknar og torskildar. Žar aš auki eykst hętta į żmiss konar villum mjög eftir žvķ sem mįlsgreinar lengjast. Einnig žarf aš huga vel aš oršavali; sérfręšilegt oršaval torveldar išulega skilning, en er oft óžarft. Žaš er nefnilega oft hęgt aš nota almenn orš sem allir žekkja ķ staš framandi fręšiorša, og rétt aš gera žaš eftir žvķ sem hęgt er, a.m.k. ef textinn er ętlašur almenningi.

Žį er naušsynlegt aš hugsa textann į ķslensku. Oft eru menn aš žżša erlendan texta, eša skrifa meš hlišsjón af erlendum texta, og žį er alltaf hętt viš aš setningagerš frumtextans skķni ķ gegn og śtkoman verši óķslenskuleg. Viš žessu mį bregšast meš žvķ aš velta vandlega fyrir sér hvernig venja sé aš orša žetta į ķslensku, og nota til žess handbękur (t.d. Oršastaš).

Žaš er augljóst aš sum orš fara illa ķ ritušum texta. Sķgild dęmi um žaš eru belja og rolla ķ staš kżr og ęr, en einnig mętti nefna alls kyns slettur og slanguryrši o.m.fl. Slķk orš żmist hafa žį į sér óviršulegan blę eša eru of gildishlašin til aš žau fari vel ķ fręšitexta a.m.k., nema hvorttveggja sé. Önnur eru of hversdagsleg eša talmįlsleg; ķ ritušu mįli vęri t.d. frekar notaš fašir hennar og móšir hans en pabbi hennar og mamma hans. Hér mį einnig telja żmiss konar styttingar sem enda į , eins og strętó (sem žó er lķklega oršiš nokkuš višurkennt), menntó, pśkó o.s.frv.

Ķ ritušu mįli žykir lķka ęskilegt aš foršast żmis tökuorš og slettur žótt žau séu algeng ķ talmįli. Žannig žykir betra aš tala um myndband en vķdeó, leišsögumann en gęd, og oršiš ókei sést sjaldan į prenti. Enn fremur er andstaša viš aš nota ķslensk orš ķ breyttri merkingu, žótt sś notkun sé algeng ķ talmįli. Oršiš dingla merkir ķ mįli margra, a.m.k. barna, 'hringja bjöllu' (dyrabjöllu, bjöllu ķ strętó o.s.frv.), en žaš žykir ekki gott ķ ritušu mįli. Žį mį nefna aš oršiš allavega getur ķ mįli margra merkt 'aš minnsta kosti' eša ž.u.l., en viš žeirri merkingu er oft amast.

Hér įšur fyrr žótti ekki gott aš nota oršiš mašur sem e.k. óįkvešiš fornafn. Žannig segir t.d. ķ Ķslenzkri setningafręši Jakobs Jóh. Smįra frį 1920: „Allmjög tķškast nś ķ ręšu og riti oršiš mašur sem óįkv. forn. (ķ öllum föllum); er sś notkun af śtl. uppruna (d. og ž. man), og er alröng.“ Margir amast enn viš žessari notkun, en žó hefur hśn öšlast nokkra višurkenningu ķ seinni tķš. Žaš stafar ekki sķst af žvķ aš upp er komin önnur villa hįlfu verri; ž.e. sś aš nota annarrar persónu fornafniš žś ķ sama tilgangi, ž.e. sem e.k. óįkvešiš fornafn. Sś notkun er komin śr ensku, og hana ber skilyršislaust aš foršast.

Eins og įšur er nefnt er oft amast viš žvķ aš hefja setningar į merkingarlausu žaš, ķ setningum eins og Žaš komu margir gestir ķ veisluna, Žaš rignir mikiš ķ Reykjavķk. Žannig segir Jakob Jóh. Smįri t.d. ķ Ķslenzkri setningafręši: „Fallegast mįl er aš nota žetta aukafrumlag sem minst.“ Engin įstęša er žó til aš foršast aš lįta setningar byrja į žaš, en vissulega mį ekki ofnota slķka byrjun frekar en annaš. En žaš fer oft vel į žvķ aš byrja mįlsgrein į įbendingarfornafni, eša setningarliš sem inniheldur įbendingarfornafn. Žetta įbendingarfornafn vķsar žį til žess sem hefur helst veriš til umręšu ķ undanfarandi mįlsgrein, og tengir žannig mįlsgreinarnar saman.

Żmiss konar munur er į venjulegri oršaröš talmįls og ritmįls. Žannig er algengt aš atviksorš standi į öšrum stöšum ķ setningum ķ talmįli en žau gera ķ ritmįli. Setningar eins og Ég eiginlega held ..., žar sem atviksoršiš kemur milli frumlags og sagnar, eru algengar ķ talmįli en žessi röš į illa viš ķ ritmįli. Ķ ritmįli er lķka mjög algengt aš setningar byrji į sögninni. Žetta er eitt helsta sérkenniš į stķl Ķslendingasagna, en er lķka mjög algengt ķ sumum stķltegundum nśtķmamįls, einkum żmiss konar sagnažįttum og rökfęrslutextum; aftur į móti er žetta įkaflega sjaldgęft ķ talmįli. Žótt oft geti fariš vel į žessu veršur aš gęta žess vandlega aš ofnota ekki žetta stķlbragš. Athugiš lķka aš žaš į aldrei viš ķ fyrstu mįlsgrein innan kafla eša efnisgreinar.

Mörgum finnst ekki fara vel į žvķ aš fręšileg ritgerš sé skrifuš ķ fyrstu persónu, eša höfundur komi žar beint fram. Žetta į aušvitaš ekki sķšur viš um blašafréttir o.ž.h. Oft fer betur į žvķ aš nota ópersónulega framsetningu, t.d. žolmynd. Žannig gętuš žiš sagt t.d. Ekki veršur séš aš ... ķ staš Ég sé ekki aš .... Žetta er žó smekksatriši, og engin įstęša er til aš leggja blįtt bann viš fyrstu persónu.

Yfirleitt er rétt aš foršast oršalag eins og Mér finnst ..., žótt žaš geti stöku sinnum įtt rétt į sér. Ef aš er gįš eru mjög margar stašhęfingar og nišurstöšur ķ ritgeršum endanlega byggšar į persónulegu mati höfundar; hann vegur og metur žęr röksemdir sem lagšar eru fram, og tekur į endanum afstöšu. Žaš er įstęšulaust aš gera žaš meš jafn huglęgu oršalagi og mér finnst; žaš getur oršiš til žess aš veikja tiltrś lesenda į höfundi og nišurstöšum hans. Lesandinn į aš vera fullfęr um aš meta hvenęr höfundur er aš greina frį óumdeilanlegum stašreyndum, og hvenęr hann er aš leggja eigiš mat į eitthvert atriši.

3. Żmis mįlfarsatriši

Hér į eftir veršur drepiš į żmis mįlfarsatriši sem žarf aš hafa ķ huga; reynt er aš taka fyrir atriši sem reynslan sżnir aš menn flaska oft į. Žetta er žó aš sjįlfsögšu engin tęmandi upptalning, og dįlķtiš tilviljanakennt hvaš er nefnt og hvaš ekki. Hér mį aftur vķsa į skrį žar sem talin eru żmis rit sem naušsynlegt er aš hafa viš höndina viš samningu texta. Einnig er vakin sérstök athygli į nżopnušum mįlfarsbanka Ķslenskrar mįlstöšvar.

Eignarfall eintölu margra sterkra karlkynsorša er į reiki. Žar viršist megintilhneigingin vera sś aš -s-ending komi ķ staš -ar-endingar. Sagt er tugs ķ staš tugar, vegs ķ staš vegar o.s.frv. Reyndar hafa żmsar breytingar oršiš frį fornu mįli sem nś eru višurkenndar. Ķ mannanöfnum er tilhneigingin žó žveröfug; žar kemur oft -ar ķ staš -s, t.d. Įgśstar ķ staš Įgśsts, Žórhallar ķ staš Žórhalls o.s.frv. Sumt af žessu er gamalt, eins og Haraldar og Höskuldar, og misjafnt hvaš menn višurkenna eša fella sig viš. Ķ sumum tilvikum er beygingin misjöfn eftir merkingu. Oršiš vefur er“h allt ķ einu oršiš mjög algengt vegna žess aš žaš hefur fengiš nżja merkingu. Žaš er frį fornu fari vefjar ķ eignarfalli eintölu, en lķklega eru žeir fįir sem nota žį mynd og segja t.d. notkun vefjarins hefur aukist.

Ķ sterkum kvenkynsoršum meš višskeytinu -ing er eignarfall eintölu lķka į reiki. Žessi orš hafa endaš į -ar ķ eignarfalli, en nś er sterk tilhneiging til aš lįta žau fį -u-endingu; til drottningu ķ staš til drottningar, vegna birtingu dómsins o.s.frv. Žarna eru skżr įhrif frį hinum aukaföllunum, žolfalli og žįgufalli, sem bęši enda į -u. Einnig gętir žessarar tilhneigingar ķ nokkrum kvenmannsnöfnum; til Sigrśnu, Kristķnu o.s.frv.

Hin svonefnda „žįgufallssżki“, žar sem notaš er žįgufall meš żmsum sögnum sem įšur tóku nefnifall eša žolfall, er mjög śtbreidd. Žótt skiptar skošanir séu um žaš hvort eigi aš fordęma hana eru flestir sammįla um aš hśn eigi ekki viš ķ vöndušu mįlsniši. Žannig į aš skrifa mig vantar og mig langar en ekki mér vantar og mér langar; žaš į aš skrifa ég hlakka til og ég kvķši fyrir en ekki mér hlakkar til og mér kvķšir fyrir, o.s.frv. Žaš er aušvitaš bśiš aš hamra į žessu ķ skólakerfinu og annars stašar įratugum saman, meš misjöfnum įrangri. Oft sér mašur dęmi um aš fólk hefur persónufornöfn, einkum fyrstu og annarrar persónu, ķ žolfalli, en önnur orš ķ žįgufalli. Nżlega birtist t.d. auglżsing žar sem stóš vantar žig og žķnu fólki žetta og žetta. Skylt žessu er žaš aš stundum er notaš nefnifall ķ staš žįgufalls, og sagt bįturinn rak aš landi ķ staš bįtinn rak aš landi, og reykurinn leggur upp ķ staš reykinn leggur upp.

Mjög algengt er aš eitthvaš skorti į sambeygingu orša innan setningar; t.d. aš lżsingarorš standi ekki ķ sama kyni, tölu og falli og nafnoršiš sem žaš į viš. Oft er žetta vegna žess aš įrekstur er milli forms nafnoršsins og merkingar žess. Žannig er oršiš krakki karlkyns, en vķsar oftast til barna af bįšum kynjum, og žess vegna er algengt aš meš žvķ standi lżsingarorš ķ hvorugkyni. Oršiš foreldrar er lķka karlkyns, og samkvęmt žvķ į aš segja foreldrar mķnir eru góšir en ekki góš. Žaš er žó varla hęgt aš fylgja žessu śt ķ ęsar; tępast treysta margir sér til aš segja foreldrar mķnir eru skildir (af so. skilja).

Oft heyrist hśn varš var viš og hér veršur gert grein fyrir; žar į lo. var aš samręmast hśn standa ķ kvenkyni, og lh. gert aš samręmast grein og standa ķ kvenkyni lķka; hśn varš vör viš og hér veršur gerš grein fyrir.

Išulega stendur sögn ķ fleirtölu žar sem frumlagiš er merkingarlega fleirtala žótt žaš sé formlega ķ eintölu. Žetta kemur fram ķ dęmum eins og fjöldi fólks komu į fundinn og meirihluti stjórnarmanna samžykktu tillöguna, žar sem oršin fjöldi og meirihluti eru ķ eintölu og eiga aš rįša formi sagnarinnar. Žvķ į žarna aš vera fjöldi fólks kom į fundinn og meirihluti stjórnarmanna samžykkti tillöguna.

Hęttan į hvers kyns ósamręmi eykst eftir žvķ sem mįlsgreinar verša lengri og flóknari. Ķ Įšur frestušum hverfafundi meš ķbśum Tśna, Holta, Noršurmżrar og Hlķša veršur haldinn į Kjarvalsstöšum ętti frestušum fundi aš vera frestašur fundur (fundurinn veršur haldinn); ķ Žau 600 tonn af sķld sem hingaš til hefur veriš landaš ķ Vestmannaeyjum hefur veriš dęlt gegnum žessa sugu ętti žau 600 tonn aš vera žeim 600 tonnum (žeim 600 tonnum veršur dęlt); og ķ Tillagan sem rķkissįttasemjari bar fram ķ gęr var hafnaš ķ atkvęšagreišslu ętti tillagan aš vera tillögunni (tillögunni var hafnaš).

Algengt er aš hvorugkynsmyndin eitthvaš sé notuš hlišstęš (meš nafnorši) žar sem ętti aš vera eitthvert; hśn vinnur viš eitthvaš verkefni ętti aš vera hśn vinnur viš eitthvert verkefni. Hins vegar į aš segja hśn vinnur viš eitthvaš skemmtilegt. Tvķyrtu fornöfnin hvor annan og sinn hvor eru lķka oft notuš öšruvķsi en rétt žykir ķ vöndušu mįli. Žannig er oft sagt žeir tölušu viš hvorn annan en ętti aš vera žeir tölušu hvor viš annan; hvor į aš sambeygjast frumlaginu (og standa į undan forsetningu ef um hana er aš ręša). Einnig er oft notuš samsetningin sitthvor, t.d. žau eiga sitthvorn bķlinn, žar sem ętti aš vera žau eiga sinn bķlinn hvort eša žau eiga hvort sinn bķlinn. Žį er fornafniš bįšir oft notaš meš fleirtöluoršum eins og bęši samtökin styšja tillöguna, žar sem ętti aš nota fornafniš hvortveggi og segja hvortveggja samtökin styšja tillöguna.

Stundum er notuš germynd sagna žar sem ešlilegra vęri aš nota žolmynd eša mišmynd. Oft er sagt aš órökrétt sé aš segja verslunin opnar klukkan 10, vegna žess aš verslunin sé ekki gerandi; heldur eigi aš nota žolmynd og segja verslunin veršur opnuš klukkan 10. Sömuleišis žykir betra aš nota mišmynd ķ dęmum eins og Frįsögnin byggist į traustum heimildum og Bķllinn stöšvašist fyrir framan ašalinnganginn, ķ staš žess aš nota germynd og segja Frįsögnin byggir į traustum heimildum og Bķllinn stöšvaši fyrir framan ašalinnganginn.

 

Hér fara į eftir nokkur dęmi um algengt oršalag, og sżnt hvernig betra vęri aš orša setningarnar.